Kaustisen kansanmusiikkijuhlilla yhdistyvät perinteet ja nykypäivä

Kaustisen kansanmusiikkijuhla on yksi suomalaisen musiikkiperinteen kulmakivistä. Jo vuodesta 1968 järjestetyillä festivaaleilla yhdistyvät perinteinen pelimannipoljento ja modernit folk-musiikin sävelet. Folk-musiikin jatkuvasta suosiosta kertoo pelkästään jo se, että kunnioitettavaan 50-vuoden ikään ehtinyt festivaali veti vuonna 2018 peräti 47 000 kävijän yleisön.

Kansanmusiikkijuhlat ovat nostaneet Kaustisen kunnan profiilia jo vuosien ajan. Keski-Pohjanmaalla sijaitsevan Kaustisen musiikkiperinne pohjautuu vahvasti pelimannikulttuuriin, ja siitä kertoo pelkästään jo näyttävä Kaustisen kunnanvaakuna, jossa on kuvattuna kultainen viulu. Kaustisen kansanmusiikkijuhlat ovatkin merkittävä osa Kaustisen kulttuuriperintöä niin paikallisessa, kansallisessa kuin kansainvälisessäkin mittakaavassa. Kaustiselle onkin muodostunut vahva kansanmusiikki-imago, joka näkyy myös kasvatusalalla, sillä Kaustisella sijaitsee muun muassa musiikkilukio. Kausitsella järjestetään Kansanmusiikkijuhlien lisäksi myös alkuvuoteen sijoittuva kamarimusiikkiviikko.

Laajalla musiikillisella kattauksella koreileva Kaustisen kansanmusiikkijuhla on monella tapaa edelläkävijä suomalaisessa musiikkiperinteessä. Nimenomaan monipuolinen ja laaja-alainen esiintyjäkaarti vetää puoleensa vähintään yhtä monimuotoista yleisöä, jotka saapuvat vuosittain kuuntelemaan niin kotimaisia tähtiartisteja kuin kansainvälisiä vetonaulojakin.

Perinteikkäistä rytmeistä juurensa juontavat folk-artistit ja kansansuosikit Aavasta Egotrippiin, sekä Harjun Laulusta Kalevan Kaikuun tahdittavat Kaustisen poljentoa vinhaan pelimannitahtiin. Lisäksi voi nauttia sellaisista helmistä kuin Moonshine, Pakkasmarjat, Rentukat, Salvia tai Seos.

Kaustinen ei ole pelkästään juurevaa 1970-luvulle jäänen psykedeliaväen ja pussihousukansana folk-ilottelua, vaan festivaali tunnetaan lapsiystävällisenä koko perheen tapahtumana. Musiikin lisäksi Kaustisen kansanmusiikkijuhlat tarjoavat kävijöille runsain mitoin oheistapahtumia ja osallistuvaa tekemistä. Lastenkonserttien lisäksi perheen pienimmät on huomioitu lastenteltassa ja puuhateltassa. Alle 7-vuotialle tapahtumaan on koko viikon maksuton sisäänpääsy, joka sinänsä jo rohkaisee perheellisiä pakkaamaan rinkkansa ja mukelonsa hippipakun perään ja suuntaamaan kohti Kaustisen riehakasta tunnelmaa vaihtoehtoisten kesälomakokemusten perässä.

Kun on kyseessä viikon kestävät kinkerit, musiikkiesityksiin on vaarana kyllästyä, olipa kyseessä kuinka lahjakkaat ja taitavat esiintyjät hyvänsä. Kaustisilla onkin varauduttu siihen, että festivaalikansa saa välillä lepuuttaa tanhujen tahdissa vipattavia jalkojaan vaikkapa yövaelluksella, tai istahtaa kuuntelemaan erilaisia alan tuntijoiden pitämiä aiheeseen littyviä seminaareja. Ohjelmaan kuuluu myös erilaisia workshoppeja, ja jameja, joihin yleisö voi itsekin osallistua, puhumattakaan työnäytöksistä ja näyttelyistä. Kansanmusiikki ei ole koskaan kuulostanut niin kiehtovalta kuin Kaustisen kansanmusiikkijuhlilla.