Pop-musiikki on suosittua maailmalla, mutta myös meillä Suomessa pop-musiikilla ja -tähdillä on paikkansa musiikkikartastolla. Suomalainen musiikkimaailma tunnetaan korkealaatuisista artisteista, eikä pop-musiikki ole tässä mikään poikkeus. Kivenkovia artisteja löytyy joka lähtöön yhden hitin kiitotähdistä vuosikymmeniä yleisön suosiota nauttineisiin konkareihin. Esittelemme tässä nyt kattauksen suomalaisten pop-muusikoiden kermasta.

Elastinen

Nykymusiikki on hakenut enemmän ja enemmän vaikutteita hiphopista ja rapista, mikä näkyy myös suomalaisessa musiikkimaailmassa. Elastinen eli Kimmo Laiho nousi aikoinaan yleisön tietoisuuteen ja listojen kärkeen 2000-luvulla yhdessä silloisen yhteistyökumppaninsa Iso H:n kanssa. Sittemmin aurinkoisella hymyllä varustettu positiivista energiaa säteilevä artisti on luonut soolouraa artistina ja tuottajana. Hän on myös toiminut Rähinä Records levy-yhtiön toimitusjohtajana. Elastisen tunnetuimpia kappaleita ovat Anna soida ja Mikä boogie.

Vesala

PMMP-yhtyeestä soolouralle ponnahtanut Paula Vesala on yksi uuden aallon suomalaisista muusikoista, joka on saavuttanut yleisösuosion persoonallisilla sanoituksillaan, mukaansatempaavilla melodioilla ja energisellä olemuksellaan. Vesalan musiikki voidaan selkeästi luokitella popiksi, vaikka hänen musiikissaan kuuluu vaikutteita useista eri tyylilajeista. Esikoissooloalbumi Vesala ilmestyi vuonna 2016, josta lohkaistut sinkut Tequila ja Älä droppaa mun tunnelmaa ovat nousseet listojen kärkeen. Vesala tunnetaan myös sanoittajana ja säveltäjänä, ja on tehnyt musiikkia useille muillekin suomalaisille artisteille.

Antti Tuisku

Idols-sarjasta suuremman yleisön suosioon vuonna 2003 noussut Antti Tuisku ei ole muiden vastaavien ohjelmien tuottamien kiitotähtien jäänyt unholaan. Päin vastoin, rovaniemeläinen pop-muusikko on pysynyt pinnalla ja vakiinnuttanut asemansa teinityttöjen ja varttuneemman naisyleisön kestosuosikkina. Tuisku on toiminut myös ääninäyttelijänä, eikä hänen tv-uransa jäänyt Idols-sarjaan, vaan hän on esiintynyt myös muun muassa Tanssii tähtien kanssa -ohjelmassa. Tuiskun tunnetuimpiin hitteihin kuuluu esimerkiksi single Peto on irti.

Chisu

Christel Sundberg tunnetaan paremmin taiteilijanimellään Chisu. Laulajatar on lumonnut yleisöä heleällä äänellään ja ajoittain miltei chanson-tyylisillä kappaleillaan. Esikoisalbumi Alkovi julkaistiin vuonna 2008, jonka jälkeen Chisun suosio yhtenä Suomen tyylikkäimmistä ja taitavimmista naisartisteista on jatkanut kasvua tasaiseen tahtiin. Emma-palkittu Chisu on säveltänyt ja sanoittanut musiikkia myös muille artisteille. Hänen ktuotantoonsa kuuluvat muun muassa listahitit Sabotage, Ihana ja Kohtalon oma.